LENNISTÄ
» pentuajat:
Tähän aikaan meillä asusteli bordercollie narttu Röstin Tiuku ja Anarchyn tulevasta pentueesta oli varattu myöskin kauniimman sukupuolen edustaja. Uroskin olisi siis hankittava. Tämän hankkeen osalta en ollut kovin aktiivinen - pojalla ei olisi kiirettä. Kun kuitenkin Lasimeren B-pentua sattui nenän eteen juuri sopivasti.. Sieltä meidän Lenni siis tuli. Neljän vauvan pentue, puolet uroksia ja puolet narttuja. Ja Lenni (tietenkin. ;D) se kaikkein suloisin. Minun piti varata siis kahden todella suloisen uroksen väliltä kuvien ja kuvauksen pohjalta. Valintaa helpotti se, että olin kiinnostunut lähinnä mustavalkoisesta. Toiseksi Lenni vaikutti heti aluksi paljon enemmän "minun koiralta" kuin toinen vaihtoehto. Luovutuspäivä tuli ja meni melko erikoisissa merkeissä. Saavuin Lasimereen puolitoista tuntia myöhässä, sillä autosta jolla olin tulossa, sammahti kesken matkan. Perille saavuttuani pääsin heti Lenniä katsomaan. Ja ai että, se oli näky. Poika lumosi minut oitis suloisilla nappisilmillään, jotka vetsoi kyllä totisesti. Kun katselin pentujen touhuja hieman sivummalta aluksi, huomasin heti Lennin jääräpäisyyden. Sitä ei totisesti pompoteltu - ei äiti eikä sisarukset. Aluksi se katsahti minuun ja jolkotti sitten luokseni häntää heiluttaen ja hurjasti nuuhkien. Ja niin Lenni muutti meille. (UUSITAAN LÄHIAIKOINA)
» luonnekuvaus:
Lenni on siis todellakin perinyt isältään runsaan kourallisen tempperamenttisuutta. Omaa tahtoa löytyy melkein saman verran, kuin äitipuoleni nyt edesmenneestä karkeakarvaisesta mäyräkoirasta. Erona on se, että Lenni on kuitenkin varsin tottelevainen ja kiinnostunut, sekä innostunut työskentelemään yhteistyössä ihmisen kanssa. Lenni on maltillinen ja jaksaa kuunnella ohjeita hätiköimättä. Joskus se kuitenkin uskoo itse tietävänsä paremmin ja tekee sitten toisin kun on käsketty.
Fiksuus kuvaa Lenniä myös erittäin osuvasti. Siksi se on nopea oppimaan. Asiaa auttaa tosiaan myös se, että se on todellakin kiinnostunut. Kaikin aistein se keskittyy juuri siihen sinä hetkenä tapahtumaan ja koittaa parhaansa olla antamatta häiriötekijöiden vaikuttaa kouluttamiseen. Juuri se into ja aktiivisuus tekee Lennistä täydellisen harrastuskoiran. Koskaan ei kannata kyseenalaistaa sitä, että Lenni yrittää parhaansa. Se tosiaan aina tekee niin.
Lenni on kohtuullisen avoin uusia tuttavia kohtaan ja meneekin aina ovelle vieraiden saapuessa. Se ei kuitenkaan mene kierroksille ja rupea hössöttämään, odottaa vain siivosti vuoroaan päästä moikkaamaan vieraita. Silloinkaan se ei hypi tai muutenkaan käyttäydy riehakkaasti. Lenni on opetettu pienestä pitäen siihen, että sillä hetkellä ei riehuta. Tosin toista on silloin, kun joku vanha tuttu saapuu. Minut esimerkiksi Lenni kaatoi pienempänä maahan. Tuo tapa on saatu kytkettyä pois, mutta muutenkin on jo tarpeeksi kestämistä tervetuliaisissa. Lenni nimittäin tunkee halittavaksi ja paijattavaksi, nuolee käsiä jne. Uskollisuus rakkaita kohtaan on nimittäin myös yksi Lennin ominaispiirteistä. Se ei todellakaan petä hypiä frendejään, vaan pysyy uskollisina vierellä niin kauan kuin henki pihisee.
Lenni tarvitsee paljon aktiviteettiä äärettömän tuntuisen energiavaraston tyhjennykseen. Pojan kanssa lenkkeillään päivittäin todella paljon metsässä, kesäisin käydään uimassa ja kaikki päivät sillä on myös vapaus kulkea suurella aidatulla piha-alueella. Siihen lisätään vielä paimennuksen ja monien muiden lajejen treenaaminen. Ja tästä kaikesta huolimatta Lenniltä tuntuu aina vaan löytyvän energiaa kulutettavaksi. Lenkkeillessä metsässä Lenni tutkailee kiinnostuneena kaikkea ympärillä olevaa. Se kuulostelee muiden eläimien ääniä ja nuuhkii hajuja. Silti kulku ei ole verkkaista, poika kävelee melko nopeaan tahtiin. Ihmisten tai/ja koirien tullessa vastaan Lenni menee usein moikkaamaan. Silti - kuin ihmeen kaupalla - se osaa aina väistää juuri ne koirat ja ihmiset, jotka eivät ole kiinnostuneet siitä: ei-koiraihmiset ja hiemankin aggressiiviset koirat kierretään. Vihaisesti räksyttävät ja murisevat koirat eivät aiheuta pelon tunnetta, mutta kiertämään aina pyritään, siitä huolimatta, että poika tykkää painia muiden koirien ja silloin tällöin ihmistenkin kanssa. Se on mukavaa ajankulua ja viihdettä piristämään päiviä. Koskaan Lenni ei ole kuitenkaan ketään satuttanut leikin tiimoilta, poika nimittäin tietää, missä raja kulkee.
Uiminen on jotain, mitä Lenni todella rakastaa. Se jaksaa polskia vedessä joskus jopa tunteja, käyden välillä rannalla kuivattelemassa ja lämmittelemässä. Silti aina porhalletaan takaisin ja touhutaan siellä muiden kanssa intoa täynnä. Toisten koirien kanssa on aina myös todella hauskaa noutaa palloa tai keppiä kilpaa, paitsi silloin, kun mukana on Boo tai Tilta. Silloin kaksikko on yleensä aivan ylivoimainen, lyömätön. Mitä hauskaa siinä on, jos ei ole itsellään mitään mahdollisuuksia voittaa?
Lenni saattaa joskus olla muita koiria kohtaan hieman dominoiva. Jääräpäisyys ei anna myöten lähes milloinkaan joustamiseen. Lenni on laumassa tällä hetkellä korkeimmalla sijalla, heti minun jälkeeni tietenkin.
PERHE
» sukutaulu:
Tulossa.
» emä:
Black Flier's Fairy "Firy"
» isä:
Kamilca's Atleta m f †
» sisarukset:
u. Lasimeren Bermuda "Mudde" , om. kattle BH HK1 VK1 JK1 SchH1 VAVA
n. Lasimeren Bagatelli "Silla", swift
BH VK1 VPVA
n. Lasimeren Banderolli "Riesa", om. Anna
BH HK1 EK1 JK3 jGBRW-06 jNLW-06
» jälkeläiset:
Asia ei ole vielä ajankohtainen.
HARRASTUKSET
» paimennus:
Tulossa.
| pvm |
vnl |
tapahtuma |
tuomari |
luokka |
tulos |
|
09.01.2007
|
VPKY
|
Elite'sin paimennus
|
donga
|
perusrata
|
13p, hylätty
|
|
29.02.2007
|
VPKY
|
Nightsneaker's paimennus
|
?
|
perusrata
|
35p, hyväksytty
|
|
08.05.2007
|
VPKY
|
Run Rio
|
Tess
|
perusrata
|
45p, hyväksytty
|
|
16.05.2007
|
VPKY
|
Minnea
|
Minnea
|
I
|
10p
|
|
18.05.2007
|
VPKY
|
Lasimeren
|
Spark
|
I
|
79p, KUPI
|
» pk:
Tulossa.
| pvm |
vnl |
tapahtuma |
tuomari |
luokka |
tulos |
|
?.?. 2007
|
? VNL
|
? nly
|
tuomari
|
AVO
|
Ei tullut vielä.
|
» vesipelastus:
Tulossa.
| pvm |
vnl |
tapahtuma |
tuomari |
luokka |
tulos |
|
09.05. 2007
|
-
|
Myrskyluodon
|
Vani
|
SOVE
|
hyväksytty
|
» agility:
Tulossa.
| pvm |
vnl |
tapahtuma |
tuomari |
luokka |
tulos |
|
11.05.2007
|
VAL
|
Lasimeren
|
Spark
|
MAXI I
|
1. VKUMA
|
» näyttelyt:
Tulossa.
| pvm |
vnl |
tapahtuma |
tuomari |
luokka |
tulos |
|
?.?. 2007
|
? VNL
|
? nly
|
tuomari
|
AVO
|
Ei tullut vielä.
|
» sanallisia arvosteluja:
Tuomari "Arvostelu"