|
| vPVA BH Point Out Ash Flying In The Wind |

|
Nimi
|
Point Out Ash Flying In The Wind |
|
Lempinimiä
|
Tuhka |
|
Rekisterinumero
|
VTR-? |
|
Sukupuoli
|
Uros |
|
Rotu
|
Pitkäkarvainen collie (pkc) |
|
Väritys
|
Tricolor |
|
Säkäkorkeus
|
Ei mitattu lähiaikoina. |
|
Syntymäpäivä
|
25. tammikuuta 2005 |
|
Ikä
|
n. 3 vuotta (6 kk=1 vuosi) |
|
Harrastukset
|
mm. nly, flyball, paimennus, koiratanssi |
|
Meriitit
|
vPVA BH |
|
Sisarukset
|
3 kpl |
|
Emä
|
Loguent Aint She Sweet |
|
Isä
|
Haltianeidon Alcaringue |
|
Jälkeläiset
|
0 kpl |
|
Kasvattaja
|
Mona, Point Out (lopettanut) |
|
Hoitaja
|
Ella |
|
Omistaja
|
Shell, Twinkling |
© Kennel Lassie
|
Heti kun kuulin Point Outtiin tulevasta ensimmäisestä pentueesta, ei minulle olisi tullut mieleenkään olla ottamatta siitä pentua minulla. Varsinkin kun Mona oli valinnut A-pentueen vanhemmiksi Loguent Aint She Sweetin ja Haltianeidon Alcaringun, pitkäkarvaiset colliet, joiden rakenne ja luonne oli saanut minut kuolaamaan kumpaistakin jo iät ja ajat. Varasin siis pentueesta itselleni uroksen. Pentue syntyi sitten, tosin päivän laskettuaikaa aijemmin. Pentuja oli syntynyt neljä, kolme urosta ja narttu. Heti kun oli mahdollista, lähdin Point Outtiin noutamaan omaa pentuani. Koska pentueeseen oli syntynyt kokonaista kolme urosta, minulla oli paljon valinnanvaraa. Ehkä liiankin paljon? Mona otti minut kuitenkin iloisena vastaan ja vei minut heti katsomaan pikku-pöllieitään. Niin näin varmaan koko maailman valloittavimpia vekaroita touhuamassa. Tosin yksi niistä istuskeli hiukan syrjällä ja seurasi toisten puuhailua silmä kovana. Välillä se saattoi mennä häntä viipottaen mukaan leikkiin, mutta se oli huomattavasti vähemmän raju kuin sisko ja veljensä. Se otti aika rauhallisesti, se ei antanut pomottaa itseänsä, mutta ei pomottanut itsekkään muita. Olin iloinen, että tuo trikki uros pentu oli avustanut valinnassa niin paljon; muutoin olisi varmaan ollut mahdotonta valita niistä sulokuonoista omaansa. Niinpä menin tervehtimään tuota rauhallista urosta, siis heti kun se oli vetäytynyt hiukan syrjemmälle pohtimaan. Se tuli heti innokkaasti silitettäväksi ja nuolaisi pari kertaa kättänikin. Pian uninen poika nukahti kesken rapsuttelun ja leikin. Niin valinta oli suoritettu - Point Out Ash Flying In The Wind on minun koirani. Kun tuo minun valitsemani uros sitten saapui meille, se katseli ja nuuhki ja maisteli innokkaasti uusia juttuja. Häntä viipottan se tutki joka nurkan ja karvakuonon. Pienen tutkimuskierroksen jälkeen se nukahti sitten omaan petiinsä. Tuhka ei surrut kauheasti sisaruksiaan, mutta aluksi emoaan sillä oli kyllä ikävä. Onneksi uudet tuttavuudet lohduttivat sitä pikkuisen. Nyt Tuhka on pian asustanut meillä vuoden, ja sillä on aika korkeakin asema laumassa. Vaikka se ei ole millään tavalla dominoiva tms, se nyt vaan sattuu olemaa niin älykäs ja terävä. Minulla on suunnitelmissa teettää Tuhkalle pennut tänä vuonna, näyttelyt ovat menneet Tuhkan osalta nimittäin ihan hyvin. Mutta odotetaan että sille tulee vielä hiukan ikää lisää.
Tuhka tulee hyvin toimeen ihmisten, koirien, kissojen ja muiden elämän muotojen kanssa. Se ei tekisi kellekkään pahaa, olisi kyseessä sitten elefantti tai kärpänen. Se kunnioittaa kaikkea elävää, luonto on lähellä Tuhkan sydäntä. Leppoisat kävelyt rannalla ovat Tuhkalle puolielämää. Sille tärkeintä on se, että joku on sen kanssa, että sillä on seuraa. Aktiviteettiä se ei tarvitse paljoakaan, kolme pitkähköä lenkkiä ja ihmisten, sekä eläinten seura riittää sille aivan hyvin. Tietenkin aina välillä on kiva puuhailla jotain, mutta se ei ole välttämätöntä. Ulkoilu on parasta ajanvietettä. On aivan loistokasta kulkea jonkun kanssa polulla, haistella ihania tuoksuja ja kuulostella, josko joku metsän pikku asukki kipittelisi jossain pusikossa. Tai mistä ikinä tietää, jos vaikka lintu pyrähtäisi jossain lähellä lentoon?
Mietiskelijä Tuhka todellakin on. Se käyttää päivästä paljon aikaa silkkaan mietiskelyyn, maailmanmenon tutkailuun. Tuhka on mielellään aina välillä aivan omassa rauhassaan. Joskus sitä ei etsimälläkään tahdo löytää, sillä on välillä niin hullunkurisia piilopaikkoja. Siellä se makoilee rennosti, lasittunut ilme ruskeissa silmissään. Kukaan ei ole tähän mennessä osannut kertoa, mitä ihmettä se oikein kaikki päivät itsekseen pohdiskelee. Ajatuksia kun kukaan ei tässä maailmassa taida ostata lukea. Kun Tuhka on ehdoin tahdoin on hakeutunut omaan rauhaan, sitä ei kannata millään tavalla häiritä.
Kun vieraita saapuu taloon, on Tuhka hillityn innokkaasti ottamassa tulokkaita vastaan. Se ei pompi tai hyöri vieraiden ympärillä vaan tulee rauhallisesti liehuen vastaan ja istahtaa sitten lähelle silitettäväksi ja ihasteltavaksi. Kun se on varma, että vierailla on kaikki hyvin, se saattaa äkillisesti kadota jonnekkin pohtimaan. Tuhka pitää kyllä seurasta, mutta myös yksinäisyydestä ja rauhasta. Kumpikaan ei yliannostettuna ole kuitenkaan hyväksi; jos on liikaa porukkaa koko ajan ympärillä hyörimässä, siitä saattaa tulla väsynyt, rauhaton ja lievästi ärtyisä. Jos se taas joutuu olemaan liian kauan yksikseen, siitä tulee alakuloinen, surullinen ja vaisu. Siksi pitää pitää huoli, että sitä hoidetaan ja sen kanssa ollaan tarpeeksi, sekä siitä, että se pääsee aina halutessaan omaan rauhaan. Tuhka on aina todella hyväkäytöksinen ja kiltti. Naispuoliset henkilöt saavat aina mennä sitä ennemmin, se tervehtii ja hyvästelee vieraat. Sen lisäksi auttaa paljon kotiaskareissa. Se auttaa astianpesukoneen tyhjentämisessä, tuo tavarat joita pyydät sen tuomaan jne. Tämän kaiken lisäksi Tuhka osaa laulaa. Aina kun se kuulee musiikkia, se alkaa ulvomaan ja haukahtelemaan. Se on niin hullunkurista, että hymyltä ei voi välttyä, jos naurultakaan. Musiikki on muutenkin aina ollut Tuhkasta ihanaa.
Olen aivan varma siitä, että Tuhka on älykkäimpiä koiria maailmassa. Se suhtautuu aisioihin aina niin hillitysti ja kypsästi. Sitä paitsi se suorittaa monille koirille lähes mahdottomia tehtäviä. Ja jos se ei olisi älykäs, tuskin se tuhlaisisi aikaansa miettimällä hiljaa jossain yksikseen. Tuhka on aina ollut terävä ja tarkka. Sen ajatustenkulku on älyttömän nopeaa ja se huomaa pienimmätkin pikkuvirheet, erottaa lähes olemattomat äänet ja niin edelleen.
|
Äiti
|
Loguent Aint She Sweet "Afra" |
|
Isä
|
Haltianeidon Alcaringue "Ringo" |
Kun aloitin pitkäkarvaisten collieiden kasvattamisen virtuaalikennel Fatalessa, oli Point Out ensimmäisiä kenneleitä, joissa huomasin olevan sama kasvatusrotu. Siellä asusti mielestäni kaksi kauneinta pitkäkarvaista collieta: Loguent Aint She Sweet ja Haltianeidon Alcaringue. Kummatkin ovat komeita pehkoja ja siksipä alunperin otinkin niiden yhteisestä pentueesta Tuhkan itselleni. Jonkun ajan päästä Mona kuitenkin päätti lopettaa Pointin ja kaikki hänen koiransakkin menivät myyntiin. Olisin ostanut kummatkin koirat, mutta Alcaringue oli jo mennyt. Afran sain kuitenkin ostettua. Vuoden 2005 lopussa myin Afran kuitenkin parempaan kotiin Siljalle Merikapteeniin. Alcaringuesta, eli Ringosta en ole kuullut mitään sen jälkeen, kun Mona myi sen Eveliinalle. Myöhemmin Silja joutui luopumaan Afrasta ja nykyistä olinpaikkaa en tiedä.
Pentuesisarukset:
u. Point Out Ace My Face
u. Point Out Absolute Zero
n. Point Out Ashley Grant
Jälkikasvu:
Ei ole toistaiseksi.
Sukutaulu:
Tuhka on tähän asti kisannut pääasiassa näyttelyissä, mutta myös monenlaisissa muissa lajeissa. Läheskään kaikkia tuloksia en ole pystynyt tähän tallettamaan, mutta mainittavaa on että Tuhka on suorittanut BH-kokeen ja on paimennusvalio. Näyttelyistä löytyy kaksi VSP:tä, loput erinomaisia ja erittäinhyviä.
Kisakalenteri:
| PVM |
VNL |
Tapahtuma |
Tuomari |
Luokka |
Tulos |
| 27.2. 2005 |
IS VNL |
Kuusipojan nly |
Lotta * |
AVO |
ERI PU3 |
| 29.3. 2005 |
CA VNL |
Matkatien nly |
Jettis * |
AVO |
ERI, PU1, SERT, VSP |
| 1.4. 2005 |
SWE VNL |
Sudenkyyneleen nly |
April * |
AVO |
ERI2, PU2 |
| 1.4. 2005 |
GER VNL |
GERW-05 |
Tindu |
AVO |
ERI, PU3 |
| 8.5. 2005 |
FIN VNL |
Maailmanvoittajanly 2005 |
Boksu * |
AVO |
EH |
| 23.5. 2005 |
GER VNL |
Sailmoonin kisakeskuksen avajaisnly |
Lara |
AVO |
ERI, PU1, SERT, VSP |
| 21.-23.5. 2005 |
EE VNL |
EEW-05 |
Tantor |
AVO |
ERI PU3 |
| 30.5. 2005 |
IS VNL |
IS VNL'n Uudistusnly |
Slipz * |
AVO |
EH2 PU3 |
| 14.5. 2006 |
AUS VNL |
AUSW-06 |
Eros |
AVO |
ERI 4, PU4 |
| 6.7. 2006 |
FIN VNL |
Helminauhan nly |
Rose |
AVO |
EH |
| 20.-22.7. 2006 |
FIN VNL |
Colliepäivät |
- |
AVO |
Ei tullut vielä. |
| 20.-22.7. 2006 |
BEL VNL |
Colliepäivät |
- |
AVO |
Ei tullut vielä. |
| 20.-22.7. 2006 |
KRE VNL |
Colliepäivät |
- |
AVO |
Ei tullut vielä. |
| 31.7. 2006 |
TR VNL |
Kastehelmen erikoisnly |
Yankie |
AVO |
Ei tullut vielä. |
Laji |
PVM |
VNL |
Tapahtuma |
Luokka |
Tulos |
| Vepe |
20.-26.06.05 |
VVPY |
Kesäkisa-05
|
SOVE |
Hyväksytty |
| Paimennus |
21.5. 2006 |
VPKY |
VCY paimennus
|
II-luokka |
69 pistettä -> KUPI |
| Toko |
27.5. 2006 |
VTL |
VCY toko
|
ALO |
II-palkinto, 146 pistettä |
| Maastoeste |
27.5. 2006 |
VMEL |
VCY maastoeste
|
Maxialo |
13. |
| Agility |
28.5. 2006 |
VAL |
VCY agility
|
MAXI II |
9. |
| Paimennus |
10.6. 2006 |
VPKY |
Kastehelmen paimennus
|
III-luokka |
100 pistettä -> KUPI -> vPVA |
| Paimennus |
10.6. 2006 |
VPKY |
Kastehelmen paimennus
|
II-luokka |
95 pistettä |
| Agility |
20.-22.7. 2006 |
VAL |
Colliepäivät
|
MAXI I |
24. |
| Flyball |
20.-22.7. 2006 |
VFBL |
Colliepäivät
|
- |
1., 10 pistettä |
| Koiratanssi |
20.-22.7. 2006 |
VKTL |
Colliepäivät
|
- |
14 pistettä |
| Maastoeste |
20.-22.7. 2006 |
VMEL |
Colliepäivät
|
Maxialo |
13. |
| Paimennus |
20.-22.7. 2006 |
VPKY |
Colliepäivät
|
II-luokka |
38 pistettä |
| PK, PAKK |
20.-22.7. 2006 |
VSPKL |
Colliepäivät
|
- |
hyväksytty, 89 pistettä |
| Toko |
20.-22.7. 2006 |
VTL |
Colliepäivät
|
ALO |
II-palkinto, 163 pistettä |
| PK, PAHA |
3.8. 2006 |
VSPKL |
Hukkaharjan PK-tapahtuma |
ALO |
151+87=238p Hk1 |
Sanallisia arvosteluja:
|
Lotta
|
Vaikuttaa korkealta, ok turkki, otsapenger saisi olla hiukan selvempi^^
|
|
Jettis
|
Hyvä sukupuolileima ja hyvät mittasuhteet. Upea!
|
|
April
|
Kaunis rakenteinen, hyvä runsas turkki joka on kauniin värinen, erinomaiset kulmaukset, oikean pituinen häntä.
|
|
Boksu
|
Hyvä, mutta lyhyehkä pää. Hyvin kiinnittyneet oikeanasentoiset korvat. Hyvä kaula, jossa riittävä kaulus.
Kulmaukset voisivat olla voimakkaammat. Muuten hyvä ylälinja, mutta se nousee ihan aavistuksen loppua kohti
(aivan aavistuksen näyttää kuvassa takakorkealta). Hieman pentumainen.
|
|
Slipz
|
Silmät näyttävät edestä päin aika lähekkäin olevilta.
|
Tuhka on elänyt terveenä kuin pukki.
| Silmät |
Lonkat |
Kyynärnivelet |
| ? |
? |
? |
|
| |